Pauli Loikkanen: Piirtäjä ››

Maailmankaikkeus on pölyä, joka piehtaroi painovoiman tunnelissa. Pitkän ja ulkoisesti hienon uran tehnyt arkkitehti Antti Kivelä palaa lapsuudenmaisemiinsa viettämään syntymäpäiväänsä. Mukaan on kutsuttu jokainen, ja kutsussa toivotaan vierasseurueen ylenevän illan mittaan vaikkapa merkityksellisiin asioihin. Piirtaja on äänten romaani. Puheet ja totuudet kaikuvat suomalaiseen kesäyöhön niin kylän rahvaan kuin äkkirikastuneiden kaupunkilaisten ahnailta huulilta. Mutta kun juhlat ovat […]


Lars Strang: Pohjanpolku ››

Lars Strangin toinen historiallinen teos Pohjanpolku jatkaa kokkolalaisen Smedsin / Seppälän suvun historiaa, joka esiteltiin teoksessa Yhteen taotut (2016).  Sukupolvet ovat vaihtuneet, mutta Kokkolan Suntin varren Sepän pajan kylmenee jälleen. Ison Vihan uutiset kertovat Venäjän kasakoiden hirmuteoista Vaasan ja Pietarsaaren kaupungeissa. On aika paeta, joko kohti pohjoista Pohjanpolkua, tai metsäpirtteihin maan alle.


Anna Malinen: Hämärikkö ››

Anna Malisen esikoisromaani Hämärikkö kirjoittaa Suomen kansan vanhojen runojen naisen tarinaan uuden luvun. Pohjan akan reestä vastasyntyneenä hankeen pudonnut Tytti varttuu orjana Kyllikin savupirtissä, kunnes kaipuu ajaa hänet yön selkään. Kesken matkan ajastaika vaihtuu, ja neito jähmettyy koivun rungoksi. Hamarikko on kielen juhlaa. Tekstinäytteessä Tytti on vielä kapaloikäinen, juuri hankeen pudonnut. Hän tapaa tietämättä ensimmäistä […]